www.keti.fi/tulomuuttopalvelut
Kesälahti Kitee Rääkkylä Tohmajärvi Tekstiversio 




TakaisinTakaisin   TulostaTulosta

Basistin rauhankaipuu

Janne Hongisto ja Sari Dufva-Hongisto

Omaa rauhaa omassa kotonaHongisto

Muusikko Janne Hongisto, tutkija Sari Dufva-Hongisto ja tytär Onerva asuvat Tohmajärven Tikkalan kylän vanhaa asemaa, josta käsin kumpikin käy töissä Joensuussa. Jannella tosin työmatkat ulottuvat koko Suomeen, kun hän kiertää maata Kotiteollisuus-yhtyeen basistina. Vauhdikkailta keikkareissuilta palatessaan Janne ymmärtää joka kerta Tikkalassa asumisen hienot puolet: "Täällä eläessä ja asuessa voi tosiaan olla täysipainoisesti kotona, ilman häiriötekijöitä."

Vanhalla asemalla on myös ollut tilaa tehdä "etätöitä". Kotiteollisuus on levyttänyt siellä osittain tai kokonaan parikin listaykköseksi ponnahtaneista levyistään. Jannen mukaan muusikkopiireissä ymmärretään hyvin elämäntapaa, jossa karumman työarjen päälle on mahdollisuus elää kotona tosiaan omissa oloissaan. "Esiintymislavojen vastapainoksi sitä tarvitsee omaa rauhaa", kuvaa Janne Tikkalaan muuttamisen motiiveja.

Tikkalan kylä sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä Joensuusta. Nimenomaan kylä on se paikka, johon Janne kertoo heidän samastuvan: "Itse olen lähtöisin Etelä-Karjalasta ja eteläkarjalaisena pysynkin, mutta nykyään olen myös tikkalalainen. Tämä kylä on nyt kotikylä ja meidän perhe on nyt tikkalalaisia." Onervan vanhempia on myös ilahduttanut se, että palaneen Tikkalan koulun tilalle rakennettiin uusi koulu, vaikka tyttären kouluun menoon onkin vielä vuosia.




30.11.2006 12:28