Cemagro Oy

Niiralasta lannoitteita kotimaan markkinoille

Cemagro Oy aloittaa vuoden vaihteessa lannoitteiden jatkojalostuksen Niiralassa entisissä Nurmisen tiloissa. Perheyritys siirtää toimintaansa Virosta Suomeen. Virossa jalostus jatkuu edelleen mm. pohjoismaiden ja Euroopan vientiin. Niiralan tuotannosta kaikki menee Suomen markkinoille.

- Ensi vuonna Niiralassa valmistuu 80 000 tonnia lannoitteita, joiden raaka-aine tulee junavaunuilla Venäjältä Novgorodin ja Rossoshin alueilta, kertoo toimitusjohtaja Juhani Muhonen. - Vaunuja on tulossa vuosittain 1000-1200. Venäjällä valmistettuun lannoitteeseen lisätään Niiralassa hivenaineita ja ne pakataan. Valmiit lannoitteet toimitetaan asiakkaille ja myyntiin: vuosittain kuljetuksiin tarvitaan noin 2000 rekkaa.

Käynnistyy helmikuussa

- Valmistelemme parhaillaan investointeja ja haemme lupia toimintaa varten. Kilpailutamme myös operaattoria kuljetuksiin sekä pyörille että kiskoille. D-halliin on jo tehty suunnitelmat tuotannon tarpeisiin. Tuotannon laitteet valmistetaan mittatilaustyönä Hollannissa. Muutostyöt halleissa tehdään syys-lokakuussa. Investointien arvo on noin 2,5 miljoonaa euroa.

- Olemme palkkaamassa Niiralaan työnjohtajaa, joka vastaa henkilöstön palkkaamisesta ja toiminnan käynnistämisestä. Tarvitsemme 10-12 työntekijää työnjohtajan lisäksi. Tulevat työpaikkamme ovat kiinnostaneet ja uskomme, että saamme hyvän porukan töihin.

- Toiminta käynnistyy helmikuussa, sanoo Juhanin isä Jukka Muhonen, joka toimii yrityksen hallituksen puheenjohtajana. – Ensimmäisessä vaiheessa tavoittelemme 30 % kasvua nykyiseen Viron tuotantoon, toisessa vaiheessa on tarkoitus lisätä toinen säkityslinja ja mahdollisessa kolmannessa vaiheessa toiminnan laajennukset kolminkertaistavat alkuvaiheen tuotannon. Lannoitteiden lisäksi tuotamme myös maantiesuolaa.

- Meidät toi Niiralaan hyvät, valmiit tilat lähellä Venäjän rajaa. Katselimme muitakin paikkoja Suomessa, mutta erityisesti Niiralan hallien sisäraiteet olivat iso plussa Niiralan hyväksi. Myös Tohmajärven kunnan ja KETIn vastaanotto ja apu ovat olleet tärkeitä.

Kotimaisuus korostuu

- Silläkin on iso markkina-arvo, että tuotamme lannoitteita Suomessa suomalaisille asiakkaille, korostavat molemmat Muhoset.

Kasvua tullaan hakemaan myös viennistä. – Tällä hetkellä yrityksemme ei itse vie, vaan viennistä vastaa toinen yhtiö Virossa, kertoo Juhani Muhonen. – Mutta selvitämme myös laivausten ja junakuljetusten mahdollisuutta mm. Ruotsiin ja Norjaan. Puhoksen sataman kautta voisi olla mahdollista laivata lannoitteita ainakin Ruotsiin.

- Meidät on täällä otettu todella lämpimästi vastaan, iloitsevat Muhoset. – Työpaikkoja ja toimintaa odotetaan, myös välillisiä työpaikkoja syntyy ja entisiä turvataan mm. kuljetuksissa. Muutaman vuoden tyhjillään olleisiin halleihin saadaan taas vilskettä ja elämää.

– Toiminnastamme ei aiheudu suuria riskejä ympäristölle, sillä raaka-aineellamme on räjähtämättömyystodistus eikä pommeja lannoitteista synny. Liikenne luonnollisesti lisääntyy rekkarallin myötä, mutta se on välttämättömyys kuljetusten osalta.

Suvi Spoof 9/2019