Murupolku

Erastuote

RUUTUPAPERILTA SÄHKÖISIIN VÄLINEISIIN

- Kun luovuin muutosvastarinnasta, olen saanut paljon uutta tilalle, pamauttaa kiteeläinen yrittäjä Aira Tolvanen. – Aiemmin vastustin pyhästi nettiä ja jo sana digitaalisuus ärsytti. Heräsin nykytodellisuuteen alle 10-vuotiaan pojanpoikani kautta, kun hän esitteli minulle youtubesta koiravideoita. Totesin, että maailman muutos on pakko hyväksyä eikä netittömään aikaan taida olla paluuta. Sähköiset välineet eivät olekaan uhka, vaan todellinen mahdollisuus myös omalle yritystoiminnalle.

- Kun itse käytän nettiä, tuskastun heti, jos en löydä tarvitsemaani tietoa nopeasti ja helposti esimerkiksi yritysten palveluista. Oivallusta tämäkin: siksipä omankin yrityksen nettisivut, some-kanavat ja verkkokauppa pitää olla nykyaikaiset ja niitä on päivitettävä jatkuvasti.

- Nyt olen pari vuotta haastanut itseäni kehittämään omaa ajatteluani ja asennettani. Aiemmin ajattelin, että en osaa käyttää tietokonetta, exceliä, somea, ladata sovelluksia tai tehdä kenkiä. Nyt uskon, että paljon oppii, kun on valmis oppimaan. Tie on ollut pitkä ja jatkuu pitkänä, sillä uuden opettelu vaatii työtä ja aikaa. Yrityksen ja samalla omatkin arvoni ovat tarkentuneet asenteen muuttuessa, sillä rohkeus uusiutua ja intohimo omaan tekemiseen ovat nyt oleellisia. Myös nöyrä mieli tarvitaan uuden omaksumiseksi.

Digioppia tarjolla

- Oppia on onneksi ollut tarjolla. Erityisesti KETIn järjestämät digikoulutukset ovat olleet hyviä, vaikka välillä tuntuu, ettei pää pysty vastaanottamaan kaikkea tietoa. Oppi on saatava vaiheittain, jotta asiat pystyy kunnolla omaksumaan. Myös liiketoiminnan kehittämisessä Katariina Eskelinen KETIltä on ollut helmi, sillä hän on opastanut minua katsomaan uudella tavalla yritystoimintani perusasioita. Vaikka yrittäjän taipaletta on takana jo 28 vuotta, näköjään vielä tulee uusia asioita, joita ei ole aiemmin itse hoksannut.

- Myös toisten yrittäjien kanssa olemme toisiamme opastaneet, milloin somen, milloin mobiilipankin käyttöön. Facebook on jo yrityksen käytössä ja nyt opettelen Pinterestin ja Instagramin käyttöönottoa. Mutta on näköjään myös tehtävä valintoja, missä kaikessa on tai kannattaa olla mukana.

Uusia tuotteita

- Nyt ollaan uusiutumisessa jo niin pitkällä, että kehittelen omia tuotteita korjaustöiden ja ompelun lisäksi. Kenkiä ja laukkuja on syntymässä suutarimestariopintojen tuomien taitojen avulla. Kengät tulen valmistamaan Suomessa aiemmin toimineen Rintamaan kenkätehtaan mallin mukaan.

- Laukuilla ja kengillä on aivan eri kohderyhmä kuin niillä tuotteilla, joita olen aiemmin tehnyt. Tarvitaan siis markkinointia kokonaan uudelle asiakaskunnalle, samoin noin 8-vuotias verkkokauppa on uusittava vastaamaan nykykäyttäjien tarpeita. Olen hakenut Jetinasta kehittämisrahaa uusien tuotteiden tuotekehitykseen ja markkinointiin, jotta saan päivitettyä välineet ajan tasalle.

- Ruutupaperista en edelleenkään kokonaan luovu, mutta myös netti tuo iloa. Podcasteja kuuntelen työmatkoilla, kun oivalsin, että minulla on päivittäin pari tuntia aikaa kehittää itseäni kuuntelemalla eri asiantuntijoita. Ison ilon aihe viime päivinä on ollut viritysapin löytyminen netistä. Soitan 12-kielistä kitaraa ja banjoa enkä osannut soittimia itse virittää. Netistä löytyi apu tähänkin ja nyt pystyn sovelluksen avulla pitämään soittimet vireessä. Eipä olisi uskonut.

Suvi Spoof 8/2019